top of page

Unelma Suomesta?

Mitähän Jumala unelmoi Suomesta? Ainakin Isä meidän –rukouksen sanoin, että Hänen tahtonsa tapahtuisi myös Suomessa niin kuin taivaassa. Mikä sitten estää Jumalan tahdon tapahtumista? Yksi suurimmista esteistä lienee yhteyden puute. Syntiinlankeemuksesta lähtien meillä ihmisillä on ollut taipumus itsekeskeisyyteen. Tarvitsemme yhdessä elämiseen Jumalan apua.

Ensimmäisenä helluntaina Jumalan unelma kiteytyi sanaan ”yhdessä”. "Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä." (Apt. 2:44) Rakkaudellinen yhteiselämä, oli vastaus Jeesuksen jäähyväisrukoukseen, "että he kaikki olisivat yhtä... jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut." (Joh. 17:21) Jumala näyttää sitoneen todistuksen itsestään seuraajiensa haluun olla ja pysytellä yhdessä.

Hengellisessä elämässä piilee vaara soolourheiluun. Kun Jumala ottaa jonkun käyttöönsä erityisellä tavalla, hänet saatetaan nostaa jalustalle. Tämä ei kuitenkaan rakenna yhteyttä. Terveessä hengellisyydessä ketään ei koroteta, paitsi Jeesusta. Jumalan lupaus on, että hän vuodattaa Henkensä "kaikkiin ihmisiin." (Apt. 2:17) Juuri sinut kutsutaan olemaan yhtä toisten kristittyjen kanssa, jotta maailma uskoisi.

Rukoillaanko sinun paikkakunnallasi yhdessä? Yhdessä seurakuntana, mutta myös yli seurakuntarajojen? Itsenäisen Suomen kuluneet sata vuotta ovat kyllästetty rukouksin. Ilman rukousta, kohtalomme olisi ollut varsin toisenlainen. Uskon Jumalan kutsuvan meitä jälleen erityisellä tavalla rukoukseen isänmaamme ja kansamme puolesta.

Myös itsenäisyytemme juhlavuoden teemana on Yhdessä – Tillsammans. Monet hankkeet ovat rohkaisseet meitä tekemään, laulamaan ja syömään yhdessä. Kristuspäivä 2.12. Turussa kutsuu meitä rukoilemaan yhdessä. Unelmamme on tehdä Jeesuksen jäähyväisrukous "että he olisivat yhtä" omalta osaltamme näkyväksi.

Lähestyessämme Suomen syntymäpäivää, millainen on unelmalahjamme satavuotiaalle? Voisiko se olla yhdistynyt Kristuksen ruumis, jonka keskiössä ei ole toisten virheiden löytäminen ja oman oikeassa olemisen pönkittäminen, vaan aito Pyhän Hengen luoma yhteys? Voisimmeko aloittaa uuden vuosisadan rukouksin? Palata Kristuspäivästä Pyhän Hengen yhdistäminä ja jatkaa juhlahumun laskeuduttuakin rukousta - yhdessä!

Tapaamisiin 2.12. Kristuspäivässä!


Featured Posts
Check back soon
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
No tags yet.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page