top of page

Routainen maa tarvitsee Kristusta


Routainen maa tarvitsee Kristusta

Joulukuun 2. päivänä ei Turkuhallissa, TPS:n kotihallissa huudeta kannustusta jääkiekkoilijoille. Huudot ja ylistys kaikuvat Kristukselle, kun areenan täyttää Kristuspäivään kokoontunut väki ympäri Suomea.

Turussa järjestettävä Kristuspäivä kokoaa Suomen kristittyjä kaikista kirkoista ja tunnustuskunnista rukoilemaan isänmaamme puolesta. Yksi tapahtuman puuhamiehistä on porilainen rikostutkija ja teologian opiskelija Kalle Mäenpää (32).

Mäenpää on kannustamassa eri seurakuntia paikkakunnilla keskinäiseen yhteistyöhön. Hän haastaa seurakuntia yhteiseen rukoukseen ja järjestämään yhteiskuljetuksia Kristuspäivään.

”Kristuspäivä kutsuu kristittyjä rukoukseen, parannukseen ja ylistämään Kristusta. Tavoitteena on koota kaikista Suomen kunnista lipunkantajat Kristuspäivä-areenalle. Niin tapahtui myös ensimmäisessä Kristuspäivässä vuonna 2008,” Kalle Mäenpää sanoo.

Ensimmäisen Kristuspäivän mainingit

Kalle Mäenpää ei ollut itse mukana edellisessä Kristupäivässä, vaikka hän kuuli kaikuja tapahtumasta.

”Serkkuni Hannu Hatanpää oli ensimmäisen Kristuspäivän pääjärjestäjiä. Minä en ollut silloin vielä uskossa, mutta näin miten tapahtuma muutti ihmisten elämää.” Mäenpää oli siihen aikaan poliisikoulussa ja harjoittelijana Porin poliisilaitoksella. Nykyisin hän toimii siellä rikostutkijana.

”Hannu koki voimakkaan Jumalan ilmestyksen vuonna 2003 ollessaan iltakävelyllä Turussa. Hän sai Jumalalta tehtävän kutsua suomalaisia rukoukseen. Hän jätti lupaavan liikemiehen uran ja kieltäytyi kaikkien yllätykseksi työtarjouksesta liikemaailmassa. Sen sijaan hän lähti hengelliseen työhön.”

Serkun elämä puhutteli Kallea, ja Kristuspäivä sai hänet miettimään elämän tarkoitusta ja omaa hengellistä tilaansa.

Takana paljon esirukousta

Kihniöläissyntyinen Kalle Mäenpää kertoo kasvaneensa turvallisessa kristillisessä kodissa. Nuorena hän ajautui hakemaan elämäänsä sisältöä muunlaisista huvituksista. Nyt hän näkee, miten perheen ja sukulaisten esirukoukset kantoivat häntä silloinkin.

”Minulla alkoi voimakas etsikkoaika vuonna 2011. Jumala kutsui minua. Tulin synnintuntoon, enkä enää miettinyt, mitä muut olivat tehneet, vaan ymmärsin, että omissa synneissäni oli minulle aivan tarpeeksi. Ajattelin, että jos elämä on vain tämä tässä ja päättyy kuolemaan, se on aivan turha.”

Helsingin jäähallissa pidettiin vuonna 2012 Mahdollisuus muutokseen -tilaisuus. Kalle Mäenpää kohtasi siellä Vapahtajansa.

”Kävelin elämäni tärkeimmät askeleet eteen jäähallissa. Se oli minun Damaskoksen tieni. Laitoin kädet ristiin ja rukoilin syntejäni anteeksi ja Jeesusta vapahtajakseni. Sydämessäni tapahtui vallankumous. Jumalan henki kosketti minua, ja koko elämäni suunta muuttui.”

Kalle tiesi saman tien, että Jumalalla oli hänelle tehtävä. Jumala ei halunnut hänen salakuljettavan uskoaan taivaaseen, vaan elävän niin, että hänen elämänsä kautta mahdollisimman moni muukin olisi kerran taivaassa.

Tällä hetkellä Kalle Mäenpää opiskelee rikostutkijan työnsä ohella teologiaa ja valtiotieteitä Helsingin yliopistossa. Sen lisäksi hän kiertää puhumassa eri puolilla Suomea.

Herätyksen avain

Pari vuotta sitten Kalle Mäenpää oli lenkillä Porin Kirjurinluodolla. Tapansa mukaan hän rukoili juostessaan.

”Rukoillessani Jumala näytti minulle näyn. Näin Suomen kartan, routaisen maan, johon Jumala iski ristin. Näin miten routa rikkoutui ja ristin juurelta lähti leviämään Jeesuksen veri ympäri Suomen.”

Silmät kosteina Kalle juoksi kotiin ja polvistui vaimonsa Marjaanan kanssa rukoukseen olohuoneen lattialle. Rukouksessa Jumala vahvisti haluavansa murtaa ihmisten sydämet kuin routaisen maan ottamaan vastaan evankeliumin sanoman.

”Tätä näkyä kannan nyt sydämelläni. Se on saanut minut liikkeelle ja myös Kristuspäivää rakentamaan. Kaiken keskus on risti: ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus”, Kalle Mäenpää kiteyttää.

Kaikkien kristittyjen yhteinen Kristuspäivä-tapahtuma 2.12. Turkuhallissa on yksi Suomi100- juhlavuoden kristillisiä pääjuhlia. Mukana on laajalti kirkollisten järjestöjen ja herätysliikkeiden johtajia. Mukaan kutsutaan ihmisiä kaikkialta Suomesta.

Teksti: Jussi Mursula


Featured Posts
Check back soon
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
No tags yet.
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page