top of page
krp_prosessi_logo.png

”Yhteinen rukous – Rakastavat seurakunnat”

Itsenäinen Suomi täytti 100 vuotta tilanteessa, jossa maamme hengellinen kenttä on murroksessa. Vanhat leilit on käytetty loppuun: harvassa ovat seurakunnat, jotka ovat täynnä nuoria. Tulevaisuus on uusien leilien aikaa: tarvitsemme nyt kristittyjen yhteistä rukousta ja kasvavia, rakastavia seurakuntia.

Rukous ja liike

Ensimmäisessä Kristuspäivässä vuonna 2008 tärkeänä teeman oli ”rukous ja liike”. Toisinaan meillä on rukousta, muttei liikettä evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Usein meillä on liikettä ja yritystä, mutta liian vähän rukousta sen tueksi. Taantuvan seurakunnan tuntee sekä rukouksen, että liikkeen puutteesta.

Ruotsalainen pastori Carl-Erik Sahlberg palasi lähetyskentiltä Sankta Klaran kirkkoon Tukholmaan. Koska jumalanpalvelukset olivat käytännössä tyhjiä, hän lähti liikkeelle ja kutsumaan ihmisiä kirkkoon. Kun on kutsuvaa liikettä, kirkko alkaa täyttyä. Räjähdyksen sai kuitenkin aikaan korealainen evankelista, jonka rohkaisusta kirkossa alkoivat päivittäiset aamu- ja iltarukoustunnit. Aktiivinen rukous toi liikkeeseen suuremman hengellisen voiman ja kirkko täyttyi nopeasti aivan täyteen, alkoi voimakkaan kasvun vaihe.

Lisää Movementia

Vuosi sitten sain vierailla Movement Day:ssä New Yorkissa. Inspiroiva tapahtuma keräisi tuhansia pastoreita ja puhujat olivat kasvavista seurakunnista tai maailman herätyskeskuksista. Tapahtuman taustalla oli newyorkilaisten pastoreiden 30 vuotta aiemmin alkanut yhteinen rukous. Yhteyteen oli liittynyt lisää seurakuntia ja seurakuntalaisia. Rukousyhteys oli muuttunut myös toiminnalliseksi yhteydeksi. Seurakunnilla oli yhteinen näky, miten ne palvelevat kotikaupunkiaan. Tämä oli johtanut kaikkien seurakuntien voimakkaaseen kasvuun.

Sain tästä sydämelleni voimakkaan näyn. Haluan tukea pastoreiden ja seurakuntien yhteistä rukousta Turussa ja olla etsimässä yhteistä näkyä, miten voimme yhdessä palvella kaupunkia esim. ruokakassityössä. Mutta kaikki alkaa yhteisestä rukouksesta – myös sinun paikkakunnallasi.

Yhteinen rukous joka paikkakunnalle

Meille tärkein hengellisen elämän taso on henkilökohtainen rukouselämämme. Toisella tasolla löydämme paikkamme seurakunnasta eli rukousyhteyden seurakuntalaisten kanssa. Kolmas taso on seurakuntien yhteinen eli Jumalan valtakunnan –taso. Se on seurakuntien ja herätysliikkeiden yhteistä rukousta. Tuo valtakunnan taso on helppo sivuuttaa, koska on niin paljon muutakin hurskasta puuhaa. Kristittyjen yhteydessä, valtakunnan tasolla, on kuitenkin suurin hengellinen siunaus. Taivaan Isä rakastaa, kun hänen lapsensa ovat yhtä ja haluaa erityisesti siunata sitä.

Yhteinen rukous siunaa, mutta myös vääjäämättä muuttaa meitä. Kun tutustumme toisenlaisiin kristittyihin, meidän on helpompi tutustua ja tavoittaa myös uskomattomia. Toisilta seurakunnilta saamme myös tuoreita virikkeitä omiin seurakuntiimme, tämän voisikin tehdä toisin.  Yhteinen rukous muuttaa niin pastoreita kuin seurakuntia.

Olen itse halunnut antaa panokseni valtakunnan tasolle Turku rukoilee yhteyden kautta. Jos paikkakunnallasi/seutukunnallasi on kristittyjen yhteistä rukousta, sitoudu siihen. Jos ei, etsi ystäviä toisista seurakunnista ja lähtekää liikkeelle kotikuntanne puolesta!

Rakastavat seurakunnat

Ikävä kyllä monista seurakunnista uupuu niin aktiivinen rukouselämä kuin liike evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Harvat uudet tulokkaat pikemminkin häiritsevät seurakunnan tuttuja kaavoja kuin rohkaisevat vakiokävijöitä muutokseen uusien ehdoilla. Rakkaus evankeliumin eteenpäin viemiseen on käytännössä hiipunut.

Rakastava seurakunta on kasvava seurakunta. Rakkaus ei ole vain sanoja, vaan uusia tulokkaista halutaan lähestyä ja auttaa aidolla rakkaudella. Palveleva ulospäin suuntautunut rakkaus on normaali osa seurakuntalaisten elämäntapaa. Kristittyjen yhteinen rukous luo Pyhän Hengen työn ja uusiin seurakuntiin tutustumisen kautta sille pohjan. Mm. Hengen uudistus tahtoo Spirit-verkostonsa kautta tukea tällaista yhteisöllisyyttä ja muutosta.

Luterilaisissa seurakunnissa on usein kahdenlaisia ihmisiä: mummoja ja mummoja. Rippikoululaisten saapuessa toiset mummot kyräilevät pylvään vieressä, kuinka nuorilla on pipot päässä ja supinallaan häiritsevät MINUN kirkkokokemustani. Toiset mummot ryntäävät nuorten luo antamaan virsikirjoja ja toivottamaan tervetulleeksi kirkkoon. On niin ihanaa, kun nuoret tulevat Jumalan sanan kuuloon. Mummo-esimerkin ydin on: Rakkauden täyttämä seurakunta on rakkauden täyttämät seurakuntalaiset!

 

Esimerkkinä Turku

Tätä unelmaa kirjoittaessa olen pohtinut omaan kotikaupunkiani Turkua ja Turku rukoilee –liikettä. Sattumalta huomasin, että siinä aktiivisimmin mukana olevat seurakunnat ovat myös kaupungin kasvavimpia. Mielenkiintoinen ”sattuma”. Paljon on kuitenkin vielä askeleita otettavana. Kaipaan mukaan nuoren polven pastoreita, joiden seurakunnat tavoittavat oikeasti uusia sukupolvia. Kaipaan myös niitä pastoreita, joiden seurakunnat eivät vielä tavoita uusia. Yhteisen rukouksen päälle haluan myös etsiä yhteistä näkyä, joka saattaisi olla kaupungin köyhien auttaminen. Jumala näyttää tuota jo valmistaneen, kun kaupunkiin on syntynyt Operaatio Ruokakassi eli järjestö, joka toimittaa ylijäämäruokaa kaikkien seurakuntien diakoniatyöhön.

Mitä ajatuksia tämä näky herätti kotipaikkakunnallesi? Mitkä voisivat olla yhteisiä unelmianne siellä? Lähtekää liikkeelle yhdessä rukoillen, rukouksesta alkaa kaikki. Suomi on täynnä mahdollisuuksia evankeliumille, lähdetään yhdessä etsimään ja toteuttamaan Jumalan näkyä Suomen toiselle vuosisadalle!

 

Pasi Jaakkola

Kirjoittaja on Hengen uudistus kirkossamme ry:n hallituksen puheenjohtaja, Kristuspäivän pääkoordinaattori ja Turun Mikaelinseurakunnan kappalainen

LOMAKE
MUITA YHTEYSTIETOJA

Tukea, ideoita, koulutusta

Hengen uudistus ry

Yhdistys ja vapaaehtoisverkosto, jonka näkynä on tukea ja rakentaa Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää niiden jäseniä maailmaan.  www.hengenuudistus.fi

 

Spirit

Hengen uudistuksen Spirit-yhteisöverkosto tarjoaa yhteyttä, valmennuksia ja tukea yhteisöllisen, opetuslapseuttavan ja ulospäin suuntautuvan seurakunnan rakentamiseen yli seurakuntarajojen. (Tule sellaisena kuin olet -koulutus, hengellinen kasvupolku, yhteisövalmennukset, nettiopetukset) spirit.fi

L10T / Kansan Raamattuseura (KRS)

Luterilainen evankelioimis- ja palvelujärjestö, jonka koulutuspalvelut järjestää rukoustapahtumia sekä koulutusta ja apua seurakunnan rukoustoiminnan elävöittämiseen aiheina mm. armolahjat, seurakunta, ihmisten kohtaaminen ja kristityn elämäntapa L10T-mallin avulla (L10T.fi.) krskoulutus.fi

Rukouksen talot

Kaikille avoimia paikkoja ja seurakuntien toimintatapoja, jotka rohkaisevat yhteiseen rukoukseen yksin tai esirukoilijan kanssa. Rukouksen taloja on Suomessa yli kymmenellä paikkakunnalla. Lisätietoa ja yhdyshenkilöt löytyvät Kansan Raamattuseuran nettisivuilta.

Sana-lehden esirukouspalsta. Voit lähettää rukousaiheesi Rukoilkaa puolestani -palstalle sähköpostilla toimitus@sana.fi (aiheeksi Rukouspyyntö) tai kirjeitse Sana-lehti, Siltasaarenkatu 28 D, 1 krs, 00530 Helsinki.

Vivamon rukouspalvelu

Voit jättää rukousaiheesi sähköpostitse rukouspalvelu@sana.fi, kirjeitse Vivamo/Rukouspalvelu, Vivamontie 2, 08200 LOHJA tai soittaa puhelinpäivystykseen 0400 979 776 tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 17-18.

Kansallinen rukousliikkeiden verkosto (KRV)

on vapaamuotoinen 1998 perustettu yhdysverkosto, joka keskittyy jakamaan verkkosivuillaan tietoa rukouksesta, kansallisesti tärkeitä rukousaiheita ja olemaan Suomalaisen rukouksen linkki kansainvälisiin rukousliikkeisiin. rukousverkosto.fi

Petrus församling

LCSUOMI Learning Community -yhteisövalmennus seurakuntayhteisöjen johtajille ja tiimien vetäjille. petrusforsamling.net

My Friends -valmennus

Valmentaa tavallisia Jeesuksen seuraajia elämään uskoaan luontevasti todeksi ei-uskovien ystäviensä parissa ja auttaa heitä rakastumaan Jeesukseen. Yhteistyössä SEKL ja Opiskelijoiden lähetysliitto. myfriends.fi

Evankeliointi elämäntapana -kurssit

Kouluttaa seurakuntien työntekijöitä ja vastuunkantajia varustamaan seurakuntalaisiaan arjessa tapahtuvaan ystävyysevankeliointiin. Yhteistyössä Helluntaiherätyksen Hyvä Sanoma ry ja EE ry. Osa kansainvälistä Evangelism Explosion International -järjestöä. xee.fi

Domini Life

Nuorta sukupolvea varten on kehitetty nettiajan apuväline rukouselämään: Kristuspäivässä julkistettava Domini Life -sovellus. Monipuolinen, hyväntuulinen, rukoilevaa elämäntapaa vahvistava nettisovellus välittää mm. rukousaiheita, kristillisen median uutisvirtaa ja päivittäisiä raamatunjakeita.

NÄKY SUOMESTA -

Mitä Kristuspäivän jälkeen?

bottom of page