Kristuspäivä yhdisti
Kristuspäivä yhdisti
Rukous Kristus-päivässä vuonna 2010 oli mieleenpainuva hetki Heidi Viita-Virtasen ja Simi Virtasen tutustumisvaiheissa. Rukous on edelleen tärkeä osa nuoren parin elämää
Tampereen Hakametsän jäähalli vappuna 2010. Nätti vaaleakutrinen tyttö ja hoikka nuorimies istuvat katsomossa. Poika on ihastunut, mutta tyttö ei tiedä sitä.
Kristus-päivässä on juuri päättynyt gospelkonsertti, ja kaverit ovat lähteneet jaloittelemaan. Sitten esiintymislavalta annetaan yleisölle tehtävä: rukoilkaa vieruskaverin kanssa suomalaisten perheiden puolesta.
– Kun rukoilimme, tuntui kuin Jumala olisi sanonut, että meistä tulee vielä perhe. Se ei noussut minusta, koska en vielä silloin ollut ihastunut, Heidi Viita-Virtanen, 26, kertoo.
– En muista Kristus-päivästä juuri muuta kuin sen, kun rukoilimme yhdessä. Se tuntui kivalta, Simi Virtanen, 27, sanoo.
Muistot hymyilyttävät nuorta paria edelleen. Nyt heillä on yhteinen koti Helsingin Vuosaaressa ja sylissä maaliskuussa syntynyt Eino-vauva. Hän on isoisosetänsä ja runoilija Eino Leinon kaima.
Tuleva aviomies käveli vastaan
Heidi ja Simi tutustuivat syksyllä 2009 Kansanlähetysopistolla Ryttylässä. Parkanolainen Heidi tuli lukion jälkeen raamattukurssille, Mäntsälästä kotoisin oleva Simi taas opiskeli teologialinjalla.
– Kerran joulukuussa, kun Simi tuli minua vastaan, koin jotakin kummallista. Jumala puhui minulle, että tässä on sinun tuleva aviomiehesi. Ajatus oli minusta aivan hullu, Heidi kertoo.
Se talvi oli molemmille nuorille vahvaa kasvun aikaa. Vähitellen oppivat tuntemaan toisensa paremmin, ja keväällä Simin mielessä alkoi herätä ihastus. Parasta oli, että iloinen ja reipas Heidi uskalsi olla oma itsensä. Simi ajatteli, että tuo nainen hänen täytyisi saada.
– Toukokuussa olimme opintomatkalla Virossa. Siellä päätin kertoa Heidille tunteistani, meni syteen tai saveen, Simi sanoo.
– En ollut valmis seurustelemaan vielä silloin, mutta Simi antoi minun miettiä rauhassa. Lopulta vastasin kyllä. Seurustelun alussa tunteeni eivät olleet vielä aivan selvät, mutta silloinkin Simi kesti kriisini eikä lähtenyt pois, Heidi kertoo.
Rakkauden tekoja arjessa
Heidi lähti Helsinkiin opiskelemaan diakonia-alaa ja Simi teologiaa. Kolmen vuoden seurustelun jälkeen he menivät naimisiin. Nyt Heidi on äitiyslomalla Vuosaaren seurakunnan diakoniatyöntekijän virastaan, ja Simi on vasta valmistunut teologian maisteri.
Heidiä naurattaa, kun hän kaivaa esille lukiossa laatimansa listan ihannemiehensä ominaisuuksista: herkkä mutta miehekäs, lenkkeilee, laittaa ruokaa, kirjoittaa runoja…
– Simi on lähes kaikkea mitä toivoinkin, ja vielä enemmän. Jumala on nähnyt vielä paremmin kuin minä itse, millainen mies on minulle sopiva, hän sanoo.
Luottamus, avoin keskustelu ja huumori liittävät pariskunnan yhteen. Myös evankeliumin välittäminen ja diakoniatyö ovat lähellä heidän sydäntään.
Usko on Heidille ja Simille elämän jakamista kaikkein syvimmällä tavalla. Hengellisyys on myös rakkautta arjessa. Vauvan myötä päivän suurin rakkauden teko saattaa olla se, että Simi vie Einon vaunulenkille, jotta Heidi saa nukkua hetken.
– Toivoimme ja rukoilimme vauvaa pitkään. Lapsen syntymä on muuttanut paljon ja syventänyt keskinäistä suhdettamme. Olen rakastunut Simiin myös lapsemme isänä, kun olen nähnyt miten hän hoitaa Einoa, Heidi kertoo.
Yhteinen rukous on siunaus
Joulukuun alussa Turussa järjestettävä Kristuspäivä 2017 kutsuu jälleen kristittyjä kaikista kirkkokunnista ja herätysliikkeistä rukoilemaan yhdessä. Heidi ja Simi toivovat pääsevänsä mukaan.
– On hienoa, että erilaisista taustoista tulevat kristityt tuovat rukouksen ilmapiiriin seurakuntiamme ja niitä asioita, joiden keskelle Jumala on meidät asettanut, Heidi sanoo.
– Olen iloinen siitä, että tällainen kristittyjen yhteyttä lisäävä tapahtuma on olemassa. Olen saanut ystäviä eri kirkkokunnista ja oppinut tuntemaan heidän perintöään, Simi sanoo.
Yhdessä rukoileminen on nuorelle perheelle merkittävä voiman lähde. Vaikka lapsen myötä rukouselämä on kutistunut, Heidille ja Simille on tärkeää tietää, että kaiken voi tuoda Jumalan eteen.
– Elämässä tulee vastaan myös murheita ja kipuja. On siunaus, että voi rohkaista toista ja luottaa yhdessä Jumalaan ja hänen johdatukseensa, Simi sanoo.